31.5.2021 / Kirjoittanut RAREn toimitus

Somejournalismia nuorilta nuorille

RAREn yksi päätehtävistä on tuottaa journalistista sisältöä niissä muodossa, joissa nuoret kuluttavat mediaa ja niissä kanavissa, missä pöhinä tapahtuu juuri nyt. Aloitimme sisällön julkaisemisen Instagramista, kesällä 2020 sukelsimme Tiktokiin ja tänä keväänä 2021 otamme haltuun Youtuben. Miksi näin?

Kun aloitimme päivittäisen toiminnan yrityksenä vuosikymmenen vaihtuessa, halusimme olla kaikkialla missä ikinä nuoret kuluttavat mediaa. Mentorimme Mikko Koskinen kuitenkin vinkkasi, että voisi olla hyvä idea aloittaa yhdestä kanavasta ja lähteä kasvattamaan tekemistä vähitellen tarpeen mukaan. Aluksi se tuntui ärsyttävältä ajatukselta – miksei me voitais tehdä kaikkea koko ajan? Toiminnan käynnistyessä ja yrittäjän arjen valjetetessa totesimme kuitenkin, että on liikuttava eteenpäin yksi asia kerrallaan. Haluamme tuntea kanavamme ja seuraajamme mahdollisimman hyvin. Näiden molempien suhteiden rakentaminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.

Instagram tuntui meille luontavalta alulta, koska tiimistämme moni oli siihen aikaan tyypillisiä Instassa somettavia ja sieltä tietonsa saavia parikymppisiä.

Kulutimme yhteiskunnallisia Instastooreja, jaoimme inspiroivia postauksia ja videoita ja kommentoimme meihin resonoivaa sisältöä. Lähdimme rakentamaan mediaa omista lähtökohdistamme: Millaista sisältöä juuri meistä olisi kiinnostavaa nähdä somessa? Toisena kulmakivenä oli tietysti journalismi ja se, miten saamme tärkeitä ja välillä vaikeitakin aiheita helposti kulutettavaan muotoon.
Kulutuskokemus – look and feel – meidän julkaisuissa on mulle henkilökohtaisesti yksi tärkeimmistä asioista ja kovimmista intohimoistani. Arkeeni kuuluu sisältöjen ideointia ja kommentointia, värien ja fonttien pyörittelyä, editointia, musiikin tunnelmointia ja meitä inspiroivien juttujen analysointia. On siistiä tehdä mediaa, joka ottaa vaikutteita niin somen uusista tuulista, populaarikulttuurista kuin perinteisestä journalismista.
Instagramissa tekemisen keskiössä tuntuu olevan visuaalinen näyttävyys ja omaleimaisuus, nopea kulutettavuus ja se, että välitetty tieto koetaan relevantiksi. Näiden asioiden pohjalta olemme pääosin rakentaneet sisältöjämme – unohtamatta kuitenkaan tehtäväämme medialaboratoriona eli erilaisten formaattien kokeilijana.


Keväällä 2020 koronan ja henkilökohtaisen elämän käänteiden summasta syöksähdin raivokkaaseen Tiktok-addiktioon, jonka seurauksena myös RARE päätyi Tiktokiin.

Kulutin sovelluksessa tunteja toisensa perään päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen, pohtien samalla kuumeisesti, miten RARE voisi löytää paikkansa sieltä. Vähitellen ideoita alkoi ponnahtaa mieleen ja kirjoitin ne kaikki ylös.
Olin lumoissani siitä, miten upealla, nokkelalla ja mukaansatempaavalla tavalla nuoret sisällöntuottajat tekivät videoita. Tiktok yhdistetään viihteelliseksi sovellukseksi, mutta se on paljon muutakin: Se on täynnä viisaita ajattelijoita, tieteen ja taiteen tekijöitä, tiedonvälitystä tärkeistä asioista ja paljon keskustelua. Tiktokissa puhutaan paljon siitä, kuinka Instagram on kuolemassa ja siitä on tulossa uusi Facebook, jossa vain “vanhat ihmiset” viettävät aikaa. Oman kokemukseni pohjalta Tiktokissa päästään syventymään paremmin ihmisten henkilökohtaisiin maailmoihin ja kiinnostuksen kohteisiin ja algoritmi ohjaa hienosti uusien tekijöiden äärelle pelkkien omien seurattujen tilien sijaan.
Tietysti mua mietitytti Tiktokin kyseenalainen toiminta esimerkiksi käyttäjien yksityisyyden näkökulmasta. Mutta lopulta mielessäni tärkeämmäksi asiaksi nousi se, että tämä on se sovellus, joka tavoittaa nuoren yleisön. Joten päätin keskittyä siihen.
Tein ensimmäiset kaksi tiktokkiamme RAREn historiasta. Ne olivat kuvituksellisesti identtiset videot, joista toinen oli suomeksi ja toinen englanniksi. Perustimme tilin mainostamatta sitä ollenkaan Instagramissa, jotta näkisimme, miten uusi tilimme lähtisi keräämään katselukertoja ja seuraajia pelkän sisällön perusteella. Pian ensimmäisten videoiden lataamisen jälkeen englanninkielisellä videolla oli muutaman tuhatta katselukertaa ja suomenkielisellä yli 30 000. Sen pohjalta päätimme lähteä tekemään sisältöä ensisijaisesti suomeksi.


Koen, että RARE tuo omilla sisällöillään uudenlaista sisältöä Suomi-Tiktokin kenttään.

Sisällöt ovat yhä pitkälti erilaisia kokeiluja, mutta olemme huomanneet, että erityisen arvokkaita piirteitä yleisöllemme siellä ovat napakka ja kiinnostavaan pakettiin pistetty, ajankohtainen tieto, visuaalinen näyttävyys ja henkilökohtainen tarinamme mediana. Yleisömme on nuorempaa kuin Instagramissa – suurelta osin alle parikymppisiä – joka tuo lisää mielenkiintoa sisältöjen tuottamiseen.

Uunituoreena lisäyksenä kanaviimme on tullut Youtube. Teimme sitä varten lähes puoli vuotta taustatyötä, jotta hahmottaisimme mahdollisimman hyvin, minne olemme menossa.

Tällä hetkellä Tube on kanava, jossa rarelaiset käyttävät selvästi eniten aikaansa. Tuntui siis loogiselta siirtyä myös sinne, koska omakohtaisia kokemuksia löytyi niin perustajilta ja kuin työkokeilijoilta.
Ensisijaisesti Youtube on meille kanava, jossa pääsemme liekittämään pidempää formaattia ja erilaisia videosisältöjä. Mun oma visio RAREen alkoi herätä alun perin Vicen lyhytdokkareista Youtubessa ja nyt tuntuu kiehtovalta, että kohta mekin julkaistaan sellaisia sarjoja. On vaikea vielä sanoa, mitä Youtube tarkoittaa ja tulee tarkoittamaan seuraajillemme, mutta toivomme, että saamme avattua uusia keskusteluja, laajennettua näkökulmia ja moninaistettua taas hieman suomalaisen Youtuben kenttää.
Mikä yhdistää juuri meidän porukan lähestymistapaa someihin? Ainakin laaja taustatyö, monikanavaisuus sekä tone of voicen ja yleisösuhteen syvällinen pohtiminen ja tutkiminen. Olemme vasta taaperoita somesisältöjen tuottajina, mutta näiden asioiden kautta oma osaaminen on syventynyt huomattavasti ja tulosten tutkiminen on entistä kiinnostavampaa.

Jos haluat kuulla lisää ajatuksia journalismin tulevaisuudesta, Tiktokista tai RAREn taustoista, tsekkaa RARE ON KOVA -podcast Youtubesta ja Spotifysta ja ota seurantaan kaikissa kanavissa @rareonkova !

Tekstin kirjoitti RAREn toimitusjohtaja Vilma Rimpelä